Joustavat työajat, monipuoliset projektit ja muita hyviä puolia

Joustavat työajat, projektien monipuolisuus, uuden oppimisen tukeminen. Siinä muutamia esimerkkejä meillä työskentelyn hyvistä puolista.

Joustavat työajat, etätyö, se ettei meillä säästetä väärissä paikoissa, matala hierarkia, projektien monipuolisuus, uuden oppimisen tukeminen, verkkokurssit, työhyvinvoinnista huolehtiminen, liikkumisen tukeminen ja liikkumiseen kannustaminen. Siinä lista, jonka sain vastaukseksi mitkä ovat meillä työskentelyn hyvät puolet -kysymykseen.

Käydäänpä ne lyhyesti läpi kohta kerrallaan.

Joustavat työajat

Meillä kaikilla on muutakin elämää kuin työ – ainakin toivon niin.  Jos joku haluaa käydä vaikkapa pyörälenkillä tai kuntosalilla kesken työpäivää, on se mahdollista. Joku haluaa aloittaa työpäivänsä jo varhain, joku toinen aamupäivän ollessa jo pitkällä. Kolmas haluaa tehdä osan töistään vasta illalla, kun lapset ovat jo menneet nukkumaan. Välillä pitää käyttää koiraa eläinlääkärissä ja välillä on oman jaksamisen vuoksi parempi tehdä nelipäiväistä työviikkoa.

Meillä vaihtoehdot ovat mahdollisia, kun työt hoidetaan hyvin eikä joustavien ratkaisujen anneta häiritä asiakastyötä.

Etätyö

Meidän eteläisin työntekijämme asuu ja työskentelee Nivalassa, Pohjoisin Pudasjärven Jongulla. Me muut jossain siinä välissä.

Etätyö on meillä ollut aina mahdollista, kunhan siitä on kerrottu muille etukäteen. Nyt korona-aikana etätyö on yleisempää, toimistolla työskentely harvinaisempaa. Todennäköisesti jatkamme hybridimallilla korona-ajan jälkeenkin niin, että osa tekee vakituistaan työnsä etänä, osa toimistolla ja enemmistö vuorottelee toimiston ja kodin tai jonkun muun etätyöpisteen välillä.

Jotta tiedämme etäällä työskentelevän työkaverin olevan hengissä ja hyvinvoiva, on meillä Teamsissa erillinen korona-kanava, jonne jokainen työpäivän mittaan ilmoittaa onko toimistolla tai etätöissä.

Projektien monipuolisuus

Meille on tärkeää yrittää löytää jokaiselle sopivaa tekemistä. Meillä ei kukaan joudu tekemään pelkkää vasenta sivuvalikkoa kokonaista vuotta (joo-o, näinkin voi kuulemma käydä) vaan projektit pyritään valitsemaan kunkin osaamistason ja kehittymishalujen mukaan.

Sanon aina, että meillä on vähän asiakkaita, eikä niitä paljoa olekaan, kun on pieni firma ja hirveän uskolliset ja pitkäaikaiset asiakkaat. Silti pyrimme jo ihan liiketoiminnan vakaudenkin vuoksi siihen, että asiakasjoukko on riittävän laaja ja rakenteeltaan monipuolinen. Samalla kun asiakasjoukko on monipuolinen, tulee projekteistakin monipuolisia – ja se tekee työstä mielenkiintoisempaa.

Uuden oppimisen tukeminen ja verkkokurssit

Koodarin työ on jatkuvaa uuden opettelua ja oppimista. Se on myös luovaa ongelmanratkaisua. Ohjelmointikielet, koodikirjastot ja työkalut kehittyvät koko ajan ja se tekee työstä mielenkiintoista – ja pitää toivon mukaan muistisairaudetkin loitolla.

Jotta uuden opettelu kävisi jouhevasti, on meillä sovittu että jokainen saa suorittaa esimerkiksi Lynda.comista tai Udemystä haluamiaan verkkokursseja. Mielellämme kävisimme ihan kasvokkaisiakin kursseja, mutta korona-aika ja ennen kaikkea alan nopea kehitys suosivat niiden sijaan verkkokursseja.

Kunnolliset työvälineet

Meillä ei säästetä väärissä paikoissa. Koodaria ei jätetä tuskailemaan hitaan koneen tai pienen näytön äärelle niin, että työnteko hidastuu ja turhautuminen kasvaa. Aivan kuten kaivajalla pitää olla kunnollinen lapio ja farmaseutilla aidot lääkkeet, pitää meidän väellä olla riittävän tehokkaat koneet ja kunnolliset isot näytöt. Koska työn mielekkyys säilyy parhaiten silloin, kun vermeet ovat kunnossa.

Matala byrokratia

Osa meidän työtekijöistä haluaa olla suoraan yhteydessä asiakkaan kanssa, osa taas haluaa mieluiten keskittyä häiriöttä koodaamaan. Niinpä katsomme projektikohtaisesti, kuinka organisoidumme ja ketkä pitävät yhteyttä asiakkaaseen. Tarkoitus on aina, että projektipäällikkö ja ohjausryhmä ovat suoran kontaktin päässä eikä byrokratian tasoja ole useita.

Ylipäätään meillä on tosi matala hierarkia, koska kaikki olemme oman työmme asiantuntijoita.

Työhyvinvoinnista huolehtiminen

Näinä välttämättömän etätyön aikoina yhteydenpito työkavereihin ja työyhteisön hyvinvoinnista huolehtiminen on asteen tai parin verran normaalia hankalampaa. Olemme kuitenkin ottaneet käyttöön etäkahvitauot kolmena iltapäivänä viikossa ja mietimme kuukausilounaiden toteuttamista etänä.

Lisäksi tuemme liikkumista esimerkiksi sillä, että liikkumassa voi käydä päivän valoisana aikana. Firmalla on omia yleisurheiluvälineitä, joita voi ottaa lainaan ja käyttää vapaasti. Koronaa edeltävänä aikana mahdollistimme myös osallistumisen erilaisiin ryhmäliikuntatapahtumiin.

Loppubonus

Bonuksena tai jälkikirjoituksena vielä tuoreen työntekijämme taannoinen spontaani kommentti siitä, miten kivaa on tehdä työtä, jolla on merkitys:

”Kerta kaikkiaan innostunut tästä koodaamisesta, siitä että ohjelmat auttaa toisia työn tekemisessä. Se innostaa jatkamaan.”