Santapaperi

Kerromme tällä sivulla Hiotun kuulumisia ja kirjoittelemme asiasta ja vähän sen vierestäkin.

23.01.2017 Ympäristövastuullisuus Hiotussa

Ympäristövastuullisuus Hiotussa

Hiotussa on useita ympäristöä säästäviä käytäntöjä. Esimerkiksi asiakasyhteydenpito pyritään mahdollisimman usein hoitamaan puhelimitse tai videoneuvotteluyhteyksien välityksellä. Vielä vuosikymmen sitten oli tavanomaista ja tarpeellista matkustaa ohjelmistoasennustenkin vuoksi asiakkaan luokse, mutta nykyisten etäyhteyksien vuoksi matkustamisen määrä on pystytty minimoimaan. Lisäksi laskutamme asiakkaitamme yleensä matkustamiseen kuluvasta ajasta, koska siten haluamme kannustaa välttämään tarpeettomia kasvokkain tapaamisia. Silloin, kun kasvokkain tapaaminen on tarpeen ja joudutaan matkustamaan kauemmaksi, pyritään siihen käyttämään mahdollisuuksien mukaan julkisia kulkuneuvoja.

Myös samalla paikkakunnalla olevien asiakkaiden kanssa tapaamiset pyritään järjestämään niin, että ne osuvat mahdollisuuksien mukaan jommankumman osapuolen työmatkareitin varrelle ja aikaan, jolloin ei tarvitse ajella edestakaisin toimistojen ja kodin väliä.

Hiotun yksi työntekijä asuu puolisonsa opiskelujen ja työn vuoksi Rovaniemellä. Hänen kanssaan on sovittu etätyömahdollisuudesta. Kaikki muutkin työntekijät voivat tehdä työnsä kotoa käsin, mikäli haluavat. Riittää, että he ilmoittavat asiasta. Yrityksen viikoittaiset sisäiset palaverit hoidetaan Skype-yhteyden avulla, jotta Rovaniemellä asuva henkilökin voi osallistua palavereihin.

Paperi-ilmoitustaulua ei ole käytössä ollenkaan. Vain virallisesti vaadittavat tiedot (esim. työterveyshuollon järjestäminen) on tulostettu ja laitettu esille viranomaisten edellyttämällä tavalla. Kaikki muu sisäinen ilmoittelu hoidetaan Yammerin (yammer.com) kautta.

Laskutuksessa on lähes kaikkien asiakkaiden kanssa siirrytty jo useampia vuosia sitten sähköiseen laskutukseen. Lopuille laskut lähetetään sähköpostitse. Omat markkinointimateriaalit tehdään lähinnä sähköisiksi, harvoin niitä painetaan ollenkaan.  

Hiotun toimitilat on valittu ympäristönäkökohdat huomioon ottaen: toimisto on Technopoliksen tiloissa Teknologiakylän alueella. Kun paikka valittiin, tärkeää oli, että se sijaitsee työntekijöiden kotien keskellä, jolloin kaikkien työmatka on mahdollisimman lyhyt ja jolloin työntekijöistä ainakin osa on pyörämatkan päässä kotoaan. Työntekijämme asuvat Jäälissä, Pateniemessä, Iskossa, Tyrnävällä ja Rovaniemellä. Asiakkaista se, jonka luona käydään useimmin, on kävelymatkan päässä toimistoltamme.

Hiottu on samoissa tiloissa toisen, suunnilleen samankokoisen yrityksen kanssa. Siten saadaan vähemmällä käytöllä olevat tilat, kuten neuvotteluhuone ja kahvihuone, tehokkaammin käyttöön. Myös vähemmän käytetyt laitteet, kuten kopiokone ja videotykki, ovat yhteiskäytössä, samoin luonnollisesti kahvihuoneen laitteet. Vaikka yhteiset tilat perustuvat pitkälti ympäristövastuuseen, ovat ne osa myös sosiaalista vastuullisuutta ja henkilöstön hyvinvointia: kun ollaan toisen yrityksen kanssa samoissa tiloissa, ovat esimerkiksi kahvitauot rentouttavampia, koska tauoilla ei voi puhua työasioista.

Sekä laitteiden että kalusteiden hankinnassa pyritään pitkään käyttöikään ja kierrätykseen. Esimerkiksi puhelimia ei automaattisesti osteta parin vuoden välein uusia vaan uudet hankitaan edellisten rikkoutuessa. Tietokoneita tosin joudutaan uusimaan muutaman vuoden välein, koska ne ovat ohjelmoijilla kovassa kulutuksessa. Koneiden valinnassa käytetään apuna luotettavaksi todettua yhteistyökumppania, jolle tietokoneiden laatu on sydämen asia. He eivät suostu myymään huonoa laatua, koska tiedostavat tietokoneiden päätyvän useimmiten afrikkalaisille kaatopaikoille, joissa niiden valmistuksessa käytettyjä arvomineraaleja erotellaan ja lajitellaan ilman asianmukaista suojautumista.

Perusolemukseltaan Hiotun toiminta on ympäristövastuullista, sillä suunnittelemiemme ohjelmistojen tarkoituksena on useimmiten tehostaa jotain tiettyä prosessia tai tuotannon vaihetta. Siten vähennetään raaka-aineiden hukkaa, parannetaan tuottavuutta ja säästetään luonnonvaroja samalla. Samalla ihmiset voidaan siirtää raskaista ja epämiellyttävistä tehtävistä terveyttä ja hyvinvointia vähemmän kuormittaviin – ja tuottavampiin – tehtäviin.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Vivamus pellentesque nisi tortor, sit amet sodales velit interdum accumsan. Nam in facilisis mauris, efficitur accumsan lectus. Curabitur quis fermentum dolor

Kuulumisia

Aiemmat postaukset